Kansainvälisen laivaliikenteen matkustajamäärissä hieman kasvua vuonna 2024
Vuoden 2024 aikana kansainvälisessä laivaliikenteessä matkustajia oli Helsingin satamissa 9,6 miljoonaa. Matkustajamäärä kasvoi neljällä prosentilla edellisvuoteen verrattuna. Vuoden 2024 loka–joulukuussa matkustajamäärä kasvoi lähes kymmenyksellä edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
Laivaliikenteen matkustajamäärä oli kasvussa ennen koronapandemiaa
Kansainvälisen laivaliikenteen matkustajamäärä oli tasaisessa kasvussa vuoteen 2018 asti, jolloin kasvu pysähtyi. Matkustajamäärät alkoivat kasvaa jälleen vuoden 2019 alun jälkeen. Vuodet 2020 ja 2021 olivat poikkeuksellisia koronapandemian vuoksi. Edelleen vuosina 2023–2024 Helsingin satamissa oli noin viidennes vähemmän matkustajia kuin kymmenen vuotta aikaisemmin.