Prisindex för bostäder

Asuntojen hinnat kääntyivät Suomessa nousuun

Vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat kääntyivät Suomessa nousuun vuoden 2024 toisella neljänneksellä. Laskua hinnoissa oli kertynyt yhtäjaksoisesti vuoden 2022 kolmannesta neljänneksestä lähtien. Tuona aikana hinnat ehtivät laskea Suomessa yli 12 prosenttia, mikä palautti vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat hetkellisesti vuoden 2015 tasolle. Pääkaupunkiseudulla kerrostaloasuntojen hinnat laskivat muuta maata voimakkaammin miltei kaksi vuotta kestäneen laskukauden aikana, mutta pääkaupunkiseutua ympäröivissä KUUMA-kunnissa laskua kertyi pääkaupunkiseutuakin enemmän. Suomen suurimmista kaupungeista Turussa ja Tampereella hintakehitys näyttäisi kääntyneen positiiviseksi jo vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä. Helsingissä, Vantaalla ja Oulussa hintakehitys ei vielä kuluvan vuoden toisella neljänneksellä näytä kääntyneen positiiviseksi.

Hintojen laskua yhä pääkaupunkiseudulla – erityisesti Vantaalla

Pääkaupunkiseudulla vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat laskivat vielä hienoisesti vuoden 2024 toisella neljänneksellä. Vantaalla hintakehitys oli yhä selvästi negatiivinen (-1,9 %) edelliseen neljännekseen nähden, Helsingissä hinnat pysyivät käytännössä ennallaan (-0,0 %) ja Espoossa kehitys kääntyi positiiviseksi (1,0 %). Vuodentakaiseen nähden asuntojen hinnat ovat laskeneet Helsingissä ja Espoossa vajaat viisi prosenttia ja Vantaalla reilut kahdeksan prosenttia. Vanhoista kerrostaloasunnoista parhaiten hintansa ovat säilyttäneet kolmiot ja sitä suuremmat huoneistot. Helsingissä tämän kokoluokan asuntojen hintakehitys on kääntynyt positiiviseksi.

Lataa kuvion tiedot CSV-muodossa tästä