Serviceföretagens konjunkturutsikter

Palvelualojen suhdannenäkymät yhä heikot

Uudenmaan palveluyritysten suh­dannenäkymät olivat heinäkuussa edelleen tavanomaista heikommat, vaikka odotukset ovat hieman kirkastuneet. Suhdanneodotuksien saldoluku oli heinäkuussa -3, kun se oli huhtikuussa -6. Myynnin ja henkilöstön odotetaan hieman supistuvan seuraavan kolmen kuukauden aikana. Uudenmaan palvelualojen yritysten odotukset ovat pysytelleet lähellä koko maan keskiarvoa.

Koko maassa palvelualojen yritysten suhdanneodotukset ovat melko neutraalit ja ennakoivat lievää heikkenemistä, saldoluku -3. Suurimmaksi esteeksi myynnin kasvulle yritykset nimeävät yhä riittämättömän kysynnän. Henkilökunnan määrän odotetaan laskevan hienoisesti lähikuukausina.

Palveluyritysten suhdannetilannetta kuvaava saldoluku oli heinäkuussa selvästi negatiivinen sekä Uudellamaalla (-38) että koko maassa (-32). Suhdannenäkymien toipuminen kohti neutraalia tasoa antaa kuitenkin toivoa, että palvelualojen heikoin suhdannetilanne voisi olla ohitettu. Hienoisista käännesignaaleista huolimatta tuotantokustannusten nousua ei saada siirrettyä myyntihintoihin, mikä pitää kannattavuuden edelleen heikkona.

Suhdannenäkymät ja tämänhetkinen suhdannetilanne perustuu Elinkeinoelämän keskusliiton Suhdannebarometriin, joka on osa Euroopan komission suhdannekyselyjärjestelmää. Suhdannetiedusteluilla selvitetään yritysjohdon näkemyksiä taloudellisesta tilanteesta sekä lähitulevaisuutta koskevia odotuksia. Teollisuudessa yrityskohtaiset vastaukset on painotettu vastaajayrityksen liikevaihdolla ja palveluissa henkilökunnan määrällä. Toimialoittaiset vastaukset esitetään julkaisussa useimmiten ns. saldolukuina. Saldoluku on positiivista kehitystä kuvanneiden osuus vähennettynä negatiivista kehitystä kuvanneiden osuudella. Jos esimerkiksi 30 % vastaajista (painotettuna) on vastannut tuotantonsa kasvaneen, 50 % pysyneen ennallaan ja 20 % vähentyneen, saldoluku on 30 – 20 eli +10.

Lataa kuvion tiedot CSV-muodossa tästä